Marin tervehdys

Ihmisille, jotka haluavat sekä menestyä työssään että voida hyvin!

Kiva, että olet löytänyt tiesi näille sivuille!

EASEL® – työmuodon kehittäjänä ja ET:n toimitusjohtajana toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi!

Me haluamme olla rakentamassa yhdessä asiakkaidemme kanssa psykologisesti turvallisia ja välittäviä yhteisöjä, työpaikkoja, perheitä ja ihmissuhteita. Sellaisia, joissa jokainen voi tehdä aidosti parhaansa, kasvaa, oppia,  välillä kompuroidakin, onnistua, menestyä, ja voida hyvin elämään kuuluvan ajoittaisen kuormituksenkin keskellä.  

Opetin 1990-luvun lopulla yläkoulun pienluokkaa, jota siihen aikaan kutsuttiin  ”sopeutumattomien” erityisluokaksi. Niistä ajoista on onneksi tultu terminologiassakin ja todellisuudessa heillä oli oppimisvaikeuksia, ADHD :ta, treenattavaa sosioemotionaalisissa ja oppimisen taidoissa, sekä monenlaisia kokemuksia aikuisista ja itsestään toisten silmissä. Heidän kanssaan yhdessä rakensimme EASEL – tunnetaitovalmennuksen työtapoja ja ensimmäiset psykoedukatiiviset työkalut. Oli muuten elämäni paras luokkakokous muutama vuosi sitten. Sitä naurun ja kyynelten määrää…

He myös antoivat hienon metaforan meille ”iiseliläisille” missiostamme. He olivat kirjoittaneet luokan päiväkirjaan eräs perjantai, kuinka he valitsevat vuoret, joiden huipulle haluavat päästä. Minä autan heitä pakkaamaan oikeat varusteet ja pidän reissussa turvassa. Anna heille ajoittain lisähappea ja autan kantamaan kamppeita. Tehtäväni on myös osata lukea säätä ja tietää parhaat kiipeilyreitit. Näistä sanoista syntyi meille ”iiseliläisille” ohjaustyön metafora, jota yli 300 Suomessa ja ulkomailla EASEL – menetelmäkoulutuksiin osallistuneet vaativan vuorovaikutustyön ammattilaiset kantavat mukanaan omassa työssään.

Lähestymistapamme rakentuu vankalle teoreettiselle ja kokemukselliselle pohjalle. Se kokoaa yhteen tutkitusti vaikuttavien ohjauksen, kasvatuksen, seikkailun, kokemuksellisen oppimisen, ja terapiasuuntausten keskeisiä elementtejä, joita tukee myös tunteiden biokemian ja sosiaalisen neurotieteen ja lähitieteiden löydökset sekä tietopankki Daniel Golemanin ja kumppaneiden 1994 perustamassa sosioemotionaalisen oppimisen organisaatiossa www.casel.org. Yksinkertaisuuden vuoksi me nimitämme integratiivista, poikkitieteellistä työtapaamme ”iiseliksi”,  EASEL®,  Experiential Social Emotional Learning and Therapy. Se on vähän niin kuin vuorovaikutuksen ja hyvinvoinnin LEAN. Poistetaan hukkaa ja lisätään sitä mikä toimii ja vastaa tämän päivän työelämän, lasten tasapainoisen kehityksen, hyvien ihmissuhteiden ja yhteisöjen rakentamisen tarpeisiin. ”Hyvä” tarkoittaa meidän ajattelussamme keskinäiseen kunnioitukseen, hyväntahtoisuuteen ja välittämiseen perustuvia suhteita. Riittävää turvallisuuden tunnetta, jotta energiaa ja kapasiteettia vapautuu muuhun. Että jos leijona lähestyy takaa, niin tuo toinen varoittaa minuakin. Tai Harry Stack Sullivanin sanoin ” läheisyys syntyy siitä, että tuon toisen tarpeet ovat minulle yhtä tärkeitä kuin omani”.  

EASEL on kestänyt aikaa ja kehitystä hyvin, sillä keskeiset elementit ja eniten käytetyt työkalut toimivat edelleen ja teoriatausta on matkan varrella lähinnä laajentunut. Jokainen EASEL Ohjaaja – koulutusryhmä on vienyt työmuotoa eteenpäin ja omaan työhönsä soveltaessaan uusille urillekin. Kun kyse on pohjimmiltaan ihmisenä olemisen, hyvinvoinnin turvatekijöiden ja vuorovaikutuksen laadun teemoista ja ohjaustavasta arjen tilanteissa, ne koskettavat tavalla tai toisella meitä kaikkia kontekstista, kulttuurista ja iästäkin riippumatta. Siksi EASEL on solahtanut niin moneen.

Omat ja työparieni kanssa tehtyjen koulutusten ja valmennusten asiakkaat ovat vuosien varrella tulleet monenlaisista taustoista ja aloilta pienistä yrityksistä kansainvälisiin, kuntatyöpaikoista, opetus-, kasvatus- ja SOTE-aloilta, mediasta, urheilusta, organisaatioista kuten YK ja Euroopan komissio jne. Työpajoja, koulutuksia ja luentoja olen ollut pitämässä Kiinassa, USA:ssa, Belgiassa ja Ruotsissa, kotimaisissa yhdistyksissä, kouluissa, päiväkodeissa ja oppilaitoksissa, korkeakouluissa ja Ruotsissakin Mittuniversitetetissä, muutamassa kansainvälisessä kongressissa yms.  Joka paikassa ihmiset haluavat onnistua siinä mitä koittavat tehdä, pyrkivät vaikuttamaan ympäristöönsä, ja haluavat tulla toimeen toisten kanssa ja kuulua porukkaan. Samat ydinasiat pätevät muihinkin sosiaalisiin laumaeläimiin. Tässä monimutkaisessa maailmassa ja ”diilien” aikakautena on hyvä ajoittain pysähtyä perusasioiden äärelle. Kirkastaa omaa kompassia, arvioida omien uskomustensa ja autopilottireaktioidensa hyödyllisyyttä, selkeyttää vastuualueitaan työssä ja yksityiselämässä, ja vahvistaa resilienssiään ohjata itseään oman ja toisten hyvinvoinnin suuntaan.

Samaiseen 90-luvun luokkaani liittyi myös englannin tukikurssiltani tyttö, joka kertoi syyksi luokkaani haluamiselleen ettei tule toimeen naisopettajien kanssa. Kun kysyin, mikä minä sitten olen, hän katsoi hämmentyneenä ja vastasi minun olevan Mari. Meidän lupauksemme ETssä on olla aidosti läsnä. Olemme omana itsenämme ja kukin oman työnsä ammattilaisena lämmin tuki, aktiivinen keskustelukumppani ja lempeästi rehellinen palloseinä. Ja sherpa. Sinä valitset vuoren ja me kapuamme vierellä.

Uusiin maisemiin pääsee vain uusista ovista ja suurin seikkailu tapahtuu omassa päässä.

Lämpimästi tervetuloa seikkailemaan!

Yhteydenotto­pyyntö

Kiitos! Yhteydenottosi on vastaanotettu onnistuneesti.
Oops! Something went wrong while submitting the form.