EASEL®-työkaluja JA ammatILLISIA TUNNETAITOJA TYÖKALUPAKKIISI 

Jokainen meistä ihmisten kanssa työtä tekevistä ammattilaisista tarvitsee tässä maailmanajassa parhaita mahdollisia työkaluja pystyäkseen olemaan oikeasti avuksi. Jokainen meistä myös joutuu ajoittain oman tasapainonsa säilyttääkseen tekemään vähän lisätöitä itsensä ja omien tunnetaitojensa kanssa. Me iiseliläiset ajattelemme, että vaativaa vuorovaikutustyötä sydämellään tekevien ammattilaisten on tärkeä saada urallaan tilaisuuksia prosessinomaiseen itsensä ja työkalupakkinsa ammatilliseen vahvistamiseen. Siitä hyötyvät työntekijät, työyhteisöt ja asiakkaat. Haluamme osaltamme vastata tähän tarpeeseen sekä tilausvalmennuksillamme ja  verkkokursseilla että koulutuksellisilla työnohjauksilla ja kaikille avoimen haun menetelmäkoulutuksilla.

Verkkokurssin teet omaa tahtiasi silloin kun sinulle sopii. Kokemuksellisissa työpajoissamme et istu perinteisessä koulutuksessa, vaan keräät elämyksiä ja reflektoit niitä pienessä turvallisessa ryhmässä. Peilaat teemoja ja testaat psykoedukatiivisia työkalujamme aina ensin itseesi  ja aiempaan tietopohjaasi, kokemuksiisi ja ajatuksiisi. Vasta sen jälkeen sovellat oppimaasi työkontekstiisi ja hyödynnät ehkä työkaluja omassakin työssäsi. Tämä siksi, että ihmissuhdetyössä asiakkaiden tarpeisiin vastaaminen ja  tässä maailmanajassa yleensäkään tasapainonsa säilyttäminen edellyttävät myös ammattilaiselta vahvoja omia tunne- ja kohtaamisen taitoja. Lisäksi kaikki ihmissuhdetyö on samalla asiakkaan kokemuksellista tunnetaitovalmennusta vuorovaikutuksessa kanssasi joko tietoisesti tai tahattomasti mallintaen.

Verkkokurssimme, työnohjaus ja kokemukselliset työpajat on tarkoitettu sinulle ihmissuhdetyössä, joka haluat sekä tehdä työsi hyvin että säilyttää tasapainosi  ja jaksaa vielä vapaa-ajalla pitää hyvää huolta rakkaistasikin.

Kanssamme reflektoit omaan ammattikontekstiisi mm seuraavia teemoja:

  • Omat hyvinvointisi ja työssä jaksamisesi turvatekijät, joista et voi neuvotella seuraamuksitta
  • Hyvinvoinnin jana, alisuoriutumisen käsite työskentelyä ohjaavana arviointikriteerinä ja psykologiset perustarpeet motivaatiotekijänä
  • Turvallisuuden tunteen (puutteen) rakentaminen ja vaikutus oppimiseen, vuorovaikutukseen, muutosjoustavuuteen jne.
  • Itsetuntemus – mitä kaikkea kuljetat mukanasi vuorovaikutustilanteisiin
  • Omien ja toisten tunteiden säätely – mitä siinä oikeasti säädellään ja miten. Puhumme mm. trikkereistä, viesteistä tunteiden takana, empatiasta, myötätunnosta ja tunnetartunnan säätelystä, onnellisuudesta, ongelmien kohtaamisesta ja siitä, mihin voi vaikuttaa ja miten olla sen kaiken kanssa, johon ei voi vaikuttaa
  • Negatiivisen stressin seuraukset ja säätely
  • Muutosprosessin vaiheet, ymmärrystä lisäävä aikajana, tunteet ja muutoksen ennusmerkit, kun haluat vahvistaa asiakastyösi vaikuttavuutta
  • Hyvien (yhteistyö)suhteiden rakentamisen prosessi, psykologinen turvallisuuden tunne ei edellytä samaa mieltä olemista, ja miten työyhteisön vuorovaikutuskulttuuri vaikuttaa työhyvinvointiin ja asiakastyön laatuun

Verkkokursseista voit lukea täältä.  Organisaatioiden tilaamia menetelmäkoulutuksia ei julkisteta, mutta kaikille avoimen haun EASEL Ohjaaja – koulutukset löydät täältä.   Jos kaipaat itsellesi tai alaisellesi työnohjausta, ota yhteyttä sähköpostitse  mari@easeltraining.fi . Kokemukselliset työpajat Suomessa jatkuvat jälleen kesällä 2023, kun Savikon laaja remontti valmistuu ja Covid-pandemia on toivottavasti asettunut. Mikäli haluat niistä ajallaan tietoa, liity postituslistallemme tästä.

Johtuen työn teemoista ja salassapitovelvollisuuksista, emme markkinoi asiakkaiden nimillä, mutta voit lukea osallistuneiden kokemuksia referenssejä-linkistä.

Me uskomme

että jokainen aikuinen ja lapsi haluaa sekä olla ainutlaatuinen oma itsensä että tulla hyvin toimeen toisten kanssa. Ja että se on ihan mahdollista. Yksilöllisyys ei tarkoita itsekeskeisyyttä eikä oikeuta huonoa käytöstä. Yhteisöön voi kuulua hukkaamatta identiteettiään kun ihmissuhteet perustuvat molemminpuoliseen kunnioitukseen, luottamukseen ja välittämiseen.

Rakkaus on tekoja, jotka mahdollistavat toisellekin elämisen omana itsenäänUmberto Maturana

Jokainen haluaa menestyä työssään, pitää huolta läheisistään ja toivoo ennättävänsä ylläpitämään muitakin merkityksellisiä ihmissuhteita. Sekin on tehtävissä. Jokainen haluaa oppia uutta ja jättää maailmaan jonkunlaisen positiivisen jäljen itsestään. Jokainen myös haluaa tehdä parhaansa ja tarvittavia muutoksiakin, kunhan tietää mitä, miksi ja miten.

Me tiedämme 

että tämän päivän monimutkaisen maailman ärsyketulvassa, perheiden aikatauluissa ja työelämän vaatimuksissa haluaminen ei kuitenkaan aina yksin riitä ja askelmerkit hämärtyvät helposti. Nykyarki vaatii aivoilta ja kehon biokemialta niin paljon, että helposti ajamme fyysisestikin ison osan päivästä satasta kolmosvaihteella. Suurin stressin aiheuttaja on tutkitusti ihmissuhteet – joko suoraan tai kokemuksena, että muut tekevät sinun kannaltasi huonoja päätöksiä tai kritisoivat ilman, että voit asiallisesti puolustautua. Harva seikkailee unissaankaan yksin. Me tiedämme mihin kaikkeen voit vaikuttaa ja miten, jotta saat tehtyä omasta ja ympärilläsi olevien elämästä mahdollisimman hyvän.

Arvomme

  • Kunnioittavasti ja hyväntahtoisesti
  • Rehellisesti ja läpinäkyvästi
  • Laajalla ammattitaidolla
  • Yhdessä

Erityisosaamistamme on

ihmissuhteissa navigointi ja stressin negatiivisten vaikutusten vähentäminen. Hammaspulmat hoitaa hammaslääkäri, meidän asiakkaamme hakevat ammattilasta oppaakseen esim. kysymyksiin : Kuka minä olen tässä elämänvaiheessani ja miten haluan seuraavaksi kasvaa ammattilaisena, ihmisenä, mitä kokea ja saavuttaa? Mitä vuorovaikutustilanteissa töissä / kotona oikeasti tapahtuu? Mihin voin vaikuttaa ja miten? Miten tässä maailmanajassa säätelen omaa kuormittumistani ja kasvatan lapsistani fiksusti käyttäytyviä ja tasapainoisia aikuisia? Miten ohjaan ja johdan muita niin, että minun vahtivuorollani kaikilla on edellytykset voida hyvin ja tehdä parasta mahdollista tulosta – kun työtäsi on auttaa, ohjata, opettaa tai johtaa toisia, ETn ohjelmien avulla pystyt tekemään työsi entistäkin ammatillisemmin, vaikuttavammin, ja sydämellä mutta uupumatta.