Muistelua EASEL®'in kehityspolusta

Mari Louhi-Lehtiö

EASEL®-työmuoto on vuonna 2011 lukemattomien ihmisen ansiosta nykyisessä muodossaan. Moni heistä ei edes tiedä osuudestaan. Työ, jota tehdään oman persoonan ja ammattitaidon yhdistelmällä, muokkautuu jokaisessa vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Keskustelevan kulttuurin vaaliminen ja  "vatulointi", kuten EASEL®Coach ja lasten ja nuorten psykoterapeutti Merja Torniainen täsmentää, ovat poisluovuttamattomia arvoja EASEL®yhteisössä ja kehittävät työmuotoa jatkuvasti rikkaammaksi. Samoin jokainen EASEL®Ohjaaja rakentaa jo koulutukseen kuuluvassa päättötyössään  omannäköisensä EASEL®'in sovelluksen. Tämä tarina EASEL®'in kehityspolusta 90-luvulta tähän päivään ei pyri olemaan mitenkään kaiken kattava, mutta siis jonkinlainen aikajana eri sovellusten syntyajankohdista ja niiden taustoista minun näkökulmastani katsottuna. Tervetuloa nojatuolimatkalle ! 

 

Sain 90-luvun jälkipuoliskolla Harjun koulussa Lohjalla opetettavakseni erityisluokan, johon oppilaat tulivat, koska alisuoriutuivat perinteisessä opetuksessa ja energia ns. suuntautui väärin. Oli löydettävä joku toisenlainen tapa opettaa, oppia ja  rakentaa yhteisöllisyyttä. Sosioemotionaalisten taitojen heikkous oli jokaisella nuorella suurempi syy vaikeuksiin kuin akateemiset pulmat. Ne olivat myös syy-seuraus-mielessä ensin korjattava taso. Monella ei edes ollut varsinaisia oppimisvaikeuksia. Niin rakensin ensimmäisen EASEL®-mallin.  Yhtenä kannustimena toimi CASEL (www.casel.org), joka oli juuri USA:ssa perustettu Daniel Golemanin johdolla. Omaura-yhdistyksen kautta tutustuin City-As-School-pedagogiikkaan, joka oli syntynyt New Yorkissa  70-luvulla ja tänäkin päivänä toimii siellä. Niinpä EASEL® - ohjelmaa toteutettiin kaupunki kouluna-pedagogiikan rinnalla päivittäisessä koulutyössä ja leirikouluissa Turun saaristossa, ja jopa englannin suullisen kurssin muodossa Espanjassa. Leirikouluissa oli useinmiten mukana myös joku koiristamme. Eläintyöparityöskentelyn historiikki on oman tarinansa aihe.

 

Portti-luokassa tulokset puhuivat puolestaan ja EASEL®'in koulumuotoa on sittemmin toteutettu yhtä hyvin tuloksin Savikon tilalla SankariMatka®-ohjelmissa ja SavikkoKoulussa käytöksen vakavien pulmien vuoksi huostaanottovaarassa olevien lasten ja nuorten kanssa. Portin oppilaat kehittivät EASEL®'ia joka hetki ja antoivat sanat monille sen keskeisille arvoille. Ote Portti-luokan päiväkirjasta vuodelta 1998 :

"opettaja on kuin sherpa (Himalajalla vuoristo-oppaita). Asiakas kertoo sherpalle mille vuorelle hän haluaa kiivetä (sherpa voi koittaa puhua järkeä jos meinaa ihan hölmölle vuorelle). Sherpa tietää hyvät reitit ja mitä pitää olla mukana. Se osaa myös lukea sääilmiöitä. Sherpa kulkee asiakkaan rinnalla sen tahtia ja kantaa osan tavaroista. Välillä sherpa voi antaa lisähappea ja muutenkin pitää turvassa. Sherpa ei kitise turhia ja monet niistä on käyny Mount Everestin huipulla monta kertaa eikä pidä itsestään suurta ääntä." Kun vuodesta 2005 alkaen järjestetyissä ohjaajakoulutuksissa ja menetelmätyöpajoissa puhutaan aina myös sherpoista, se johtuu tästä.     

 

Vahva uskoni seikkailukasvatukseen ja eläimiin sosiaalisten tunnetaitojen kehittäjänä juonsi jo omasta lapsuudestani ja nuoruudestani. Samalla tavalla "historiallisista syistä" EASEL®'iin kuului alusta alkaen poikkitieteellisyys ja periaatteiden peilaaminen biotieteiden ja sosiaalisen neurotieteen tutkimustuloksiin. Olen pohjakoulutukseltani alunperin kliininen biokemisti ja  tutkija, toiseksi opettaja ja nyt kolmanneksi perheterapeutti-opiskelija ja takaisin myös tutkimustyössä (JKL yliopiston psykologian laitoksella). Biokemistit yrittävät työkseen selvittää vastauksia kysymyksiin miksi ja miten (biologiassa) jotakin tapahtuu. Sosiaalinen neurotiede pyrkii yhdistämään biologiaa ja psykologisia ilmiöitä. Toimivat pedagogiset ratkaisut, psykologia ja vaikuttavien terapiasuuntausten elementit saavat tärkeän ulottuvuuden tietoisuus-, tunne-, stressi- ja vuorovaikutuksen neurobiologisesta tutkimuskentästä. Tämä lienee yksi syy siihen, että EASEL®-ohjaajakoulutuksen käyneet sanovat usein, että EASEL'issa mennään syvemmälle kuin esim. psykologian tai psykoterapian koulutuksissa siihen miksi ja missä vaiheessa tehdään niin kuin tehdään.

 

Erityispedagogiikassa minua kiinnosti ns. vaihtoehtopedagogiikkojen kokonaisvaltaisuus, yhteisöllisyyteen panostaminen ja kokemuksellisen oppimisen aitous. Kokemuksellisuus ei ole sama asia kuin toiminnallisuutta, eikä sillä etenkään tarkoiteta prosessoimatta jäävää tekemistä, sillä suurin seikkailu tapahtuu jokaisen omassa päässä. Mutta kun peruskoululainen laskee ekaluokalla kirjan sivulta kolmosta kuvaavia perhosia ja nollaa esittäviä koppakuoriaisia yhteen ja koittaa tajuta miten koppis voi olla ei mitään, Montessori-koulun oppilas rullaa miljoonan helmen nauhan luokan ovesta ulos ja oppii konkreettisesti, että miljoona on kamalan paljon enemmän kuin sata ja että nolla-laatikkoon ei tule tikkua, mutta muihin tulee numeroa vastaava lukumäärä.  Kaupunki kouluna-pedagogiikassa iso osa peruskoulun yläluokkien opetussuunnitelman sisällöstä pilkotaan oppimistehtäviksi, joita voidaan toteuttaa luokan ulkopuolella työpaikoilla jne. Tehdään portfoliota ja kirjallisia oppimisraportteja. Otetaan vastuu omasta oppimisesta ja elämästä samalla kun yhteisöllisyys synnyttää välittämistä ja toisten huomioimista.

 

EASEL®'in keskeisiin elementteihin kuului alusta saakka dialogisuus ja dialektisuus. Ihmisinä tasa-arvoisina kohtaaminen ja avoin keskustelu (se vatulointi ja yhdessä ihmettely), sekä sellaisen henkisen ja fyysisen tilan rakentaminen, jossa ihminen voi kokea olevansa samaan aikaan sellaisenaan rakastettava ja riittävä ja kuitenkin jossakin asiassa myös tarvita muutosta ja oppimista.  Muutoksen ja oppimisen tueksi EASEL®'iin kuuluu  aina psykoedukatiivisen tiedon ja työkalujen jakaminen,  joiden avulla ohjattavan itsetuntemus, itsehallinta ja vastuullisten päätösten tekemisen edellytykset vahvistuvat ja hän voi saavuttaa takaisin hänelle kuuluvan elämänhallintansa. EASEL®-ohjaajat puhuvat legopalikoista: jos ohjattavalla on keltaisia ja vihreitä palikoita, ei hän voi rakentaa punaista kattoa. Ohjaajan tehtävä on levittää reilusti kaikki itsellään olevat punaiset palikat pöydälle asiakkaan kokeiltavaksi, eikä pitää ohjattavaa odottelemassa ns. oman lampun syttymistä. Lamppua voi polttaa ennemmin siinä, että rakentaa sitten palikoilla  talostaan aivan oman näköisensä. Kovin helposti me sanomme nuorille mitä ei saa tehdä, mutta emme kerro konkreettisesti miten me haluaisimme heidän toimivan emmekä anna siihen työkaluja. Tyypillisesti opettaja sanoo oppilaalle luokassa, että istu hiljaa paikallasi ja tee tehtäviä. Taustalla on ajatus esim. tahdonvoimalla keskittymisestä ja rajojen hyväksymisestä. EASEL®Ohjaaja toteaa istumisen paikallaan vaikeaksi ja opettaa hänelle Toleranssi-ympyrän, hengitysharjoituksen, ja opiskelutekniikoita, joiden avulla oppilaan on mahdollista istua ja tehdä tehtäviä. Taustalla on ajatus ja käytännön kokemus, että oppilas istuu ja opiskelee kun hänellä on siihen keinot joilla saa välillä myös onnistumisenkokemuksia. Sain juuri Facebookissa viestin entiseltä asiakkaaltani, viidesluokkalaiselta, että hän on saanut englannin sanakokeesta 9+. Oli kuulema hyvä mieli kun vuosi sitten tuli viitosia. Hänen oma analyysinsä oli, että voi nyt paremmin, kotona on kaikki hyvin, ja hän on oppinut lukemaan sanoja niin että oppii.   

 

Samoin alusta asti EASEL®'iin kuuluivat kokemukselliset aktiviteetit, joiden tulee aina olla ns. aitoja. EASEL®'issa ei käytetä perinteisiä draamamenetelmiä tai pohdita kuviteellisia tilanteita, vaan tutkitaan aidoissa tilanteissa itsessä ja ryhmässä nousevia teemoja, ajattelukaavoja, tunteita ja toimintatapoja. Opitaan itsestä ja mitä tapahtuu kun on vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Aidoksi tilanteeksi sopii yhtä hyvin kalliolaskeutuminen, piirustus- tai matematiikan tehtävä, tilanne työpaikalla, kahvinkeitossa tai leikissä, tai ohjattu vuorovaikutustilanne työmuotoon koulutetun EASEL®-koiran tai hevosen kanssa. Luonto, ihminen ja elämä itsessään on sen verran ihmeitä täynnä, että jokainen päivä tarjoaa tilaisuuksia oppia, kun niihin vain kiinnittää huomiota. 

 

Vuonna 2000 muutimme perheemme kanssa neljäksi vuodeksi Kiinaan. Kansainvälisen koulun yhteisökasvatus ja Pekingin kansainvälisen Montessori-koulun kaiken toiminnan läpi kulkenut kokonaisvaltainen kasvatustyö muokkasivat EASEL®'in pedagogista ajattelua ja käytäntöjä. Koulutin Montessori-koulun henkilökuntaa kokemuksellisessa tunnekasvatuksessa ja sain vastineeksi osallistua AMS:n opettajakoulutukseen. Montessorissa 3-6 vuotiaiden lasten normaaliopetus on suoraan erityisopetusta, jossa hyödynnetään sitä mitä tiedetään lasten kehityksestä ja sosiaalikonstruktivistisesta oppimisesta.  6-9-vuotiaiden luonnontieteiden, matematiikan ja  englanninkielen opiskelutekniikat ovat loistavia. Siellä myös korjautui se aiemmista eritysipedagogiikan opinnoista jäänyt virhekäsitykseni, että Montessori-pedagogiikka ei kannustaisi luovuutta, leikkiä ja mielikuvitusta. Järjestys vain on toinen: Ensin ihmetellään yhdessä missä karhut oikeasti asuvat ja mitä ne syövät. Sitten luetaan Kultakutri-satu ja löydetään sitä huumori. Kutsukaa minua pinttyneeksi luonnontieteilijäksi, mutta minusta järjestys on oikea. Tuskin olen ainoa opettaja, joka on yrittänyt murrosikäiselle nykynuorelle selittää, että ihminen ei oikeasti pysty hyppäämään kerrostalon katolta satuttamatta itseään.  Muistan senkin yhdeksäsluokkalaisen pojan, jonka maailmankuvassa Suomessa käytettiin paljon sähköä per asukas koska Suomi on korkeiden vuorten ympäröimä maa eikä aurinko siksi ylety paistamaan meille ja talvista tulee kylmiä ja pimeitä. Kummassakaan keskustelussa ei oppilas herkutellut mielikuvituksen ja huumorin ulottuvuudella. 

 

Erityisesti vaikutuksen kuitenkin teki opettajien vuorovaikutuskoulutus. Missään muualla en ole nähnyt vastaavaa tietoista panostusta siihen tapaan, jolla opettajat puhuvat lapsille ja toisilleen sanallisesti ja sanattomasti. Se näkyi kaikissa tilanteissa ja siirtyi EASEL®Ohjaajakoulutusten keskeiseksi pohdinnan kohteeksi. Montessori-luokassa ei käsketä istumaan paikoilleen vaan sanotaan, että me liikumme täällä rauhallisesti kävellen, jotta emme vahingossa satuta ystävää törmäämällä häneen tai tönäise kaverin keskeneräistä työtä rikki. Jokainen kohtaaminen on pedagoginen ja myös mallintaa lapsille kokonaista arvomaailmaa ja koulun kulttuuria. Vastuu kohtaamisten ja tehtyjen ratkaisujen pedagogisesta annista on aina aikuisella, joka nostaa palkaansa ammattitaitoisesta työnteosta. Lapsella on omalta osaltaan  ikä- ja kehitystasonsa mukainen vastuu omasta käyttäytymisensä vaikutuksista toisiin, mutta opettaja ei voi perustella omaa toimintaansa vastareaktiona lapsen käytökselle. Eikä sillä, ettei jaksa toistaa jotakin nätisti kun sillä ei näyttäisi olevan vaikutuista. Itsehallintaa lapset opettelevat ympäristössä ja oppimisjärjestelyissä, jotka mahdollistavat itsen kuuntelun ja tauon pitämisen kun se omien aivojen jaksamiselle on tarpeen. Jo 3-6-vuotiaat opettelevat näin kantamaan vastuun oman toiminnan säätelemisestä niin ettei häiritse muiden työskentelyä. Samat periaatteet olivat toimineet teini-ikäisten kanssa Portti-luokassa, mutta pienten ja alakouluikäisten lasten luokkien energinen levollisuus oli vaikuttavaa koettavaa ja keinot saavuttaa se yhtä yksinkertaiset kuin isompienkin lasten kanssa.

 

EASEL®ohjaajat pohtivat paljon sanojen merkitystä ja omien asenteiden ja uskomusten vaikutuksia kykyymme kuulla toisten viestit niin kuin he ne tarkoittavat. EASEL®'issa  huonokin käytös nähdään yrityksenä kommunikoida ja EASEL®Ohjaaja Ninni Westerlundin kuolemattoman puuskahduksen sanoin "sillä mennään mitä on".  Jokainen asiakas ja ohjaaja tekevät sillä hetkellä parhaansa. Täydellistä ei ole, mutta ohjaaja on asiakasta varten ja asiakkaan tarpeiden tulee olla ohjaustyön punainen lanka. Asiakkaasta tykkäämisen tai tykkäämättömyyden ei pitäisi kuulua yhtälöön lainkaan. TS. jonkun toisen ihmisen murrosikäisen lapsen haistattelun ei pitäisi saada ohjaajaa pois tasapainosta. (Oman lapsen kohdalla siihen voi sitten jo hyvällä syyllä reagoida suuremmallakin tunteella...)     

 

Kansainvälisten koulujen pedagogiikassa on hyvin merkittävässä asemassa monikulttuurinen yhteisökasvatus, erilaisuuden ja omanlaisuuden näkeminen rikkautena niin yksilö- kuin kulttuuritasoilla, sekä myötäelämisenkyvyn ja sosiaalisen vastuuntunnon herättäminen. Niistä ei vain puhuta, vaan koko henkilökunnan on mallinnettava omalla toiminnallaan koulun arvoja ja pyrittävä saamaan koko yhteisö mukaan. ISB:n musiikinopettaja herra Ratz jakoi syyskuussa kaikille kolmannen luokan oppilaille soittimen ja perusti suuren puhallinorkesterin. Konserteissa, joita oli useita, hän ohjeisti enemmän vanhempia riittävien suosionosoitusten antamisessa kuin oppilaita pysymään samassa kappaleessa. Ilman herra Ratzia meidän perheessämme ei ehkä olisi käyrätorvistia, klarinetistia ja huilistia.  Muistan myös kuinka koulun bussimatkalla yksi pieni poika teki galluppia  matkustajien edustamista uskontokunnista, arvottamatta ja jokaisen kohdalla yhtä ihastuneen uteliaana. Yhtenä joululomana meillä käytiin hienoja mutta vaikeita keskusteluja adoptiosta. Kansainvälisen Montessori-koulun ala-aulassa oli joulun alla oikea joulukuusi ja seinällä suuri pahvinen kuusi lasten tekemät pakettikortit koristeena. Jokaisen kortin taakse oli paikallinen orpokoti kirjoittanut jonkun lapsen tarpeen. Seitsemän vuotias poikani valitsi sieltä kortin, jonka takana luki "Cindy 6kk tarvitsee talvihaalarin". Punainen haalari ostettiin ja paketoitiin kuusen alle pakettikortti naruihin sidottuna. Olisiko meillä keskusteltu yhtä paljon, jos koulu olisi kerännyt kirjekuoreen rahalahjoituksia? Kuinka moni meistä muistaa mihin tänä vuonna kerättiin Taksvärkin tuotto?  

 

Vaikka kokemuksellinen sosioemotionaalinen oppiminen ei tarkoita välttämättä toiminnallisuutta, osallisuuden kokemus edellyttää mielestäni sitä: äidin antaman rahan vieminen kouluun  ja pienen "osaavan" porukan esiintymisen seuraaminen jokaisessa juhlassa tuskin olisivat antaneet samaa oppimistulosta. Ainakin osallisuuden kokemuksella tulos saatiin varmemmin ja sitä tukee myös teoria: Self-Determination-motivaatioteorian mukaisesti ongelmat ovat osoittautuneet käytännössä hyvin vähäisiksi, kunhan ympäristö tukee tunnetta porukkaan kuulumisesta, kompetenssista ja autonomiasta. EASEL®'issa toimintatavoiksi pyritään valitsemaan  EASEL®'issa ei koskaan kilpailla, aktiviteeteissa ei ole olemassa "oikeaa" lopputulosta, ja jokainen jakaa ajatuksistaan vain sen minkä haluaa ja osallistuu omien halujensa mukaan, kunhan pysyy porukassa.    

 

Päätyötäni oli opettaa Pekingissä asuvia ulkomaalaisia lapsia ja aikuisa ratsastuskoulussa sekä kouluttaa koulun kiinalaisia työntekijöitä ratsastuksenohjaajiksi ja hevosenhoitajiksi. Muutto toiselle paikkakunnalla, saatika toiseen maahan ja kulttuuriin, aiheuttaa psykologien mukaan korkeammat stressipisteet kuin läheisen kuolema. EASEL®'in seuraava sovellus syntyikin tarpeesta vastata ratsastuskouluasiakkaiden sosioemotionaalisiin tarpeisiin, jotta hevoset pystyivät tekemään hyvinvoivina työtään ja oppilaat pystyivät yleensä oppimaan. Oppimista kun ei tapahdu stressialueella, mutta asiakas syyttää helposti hevosta ja opettajaa. Hevoset eivät tee yhteistyötä ihmisen kanssa, joka on sisäisesti turbulenssissa ja koittaa esittää rentoa ja rohkeaa, ja onnettomuusriskit kasvavat. Monestakaan syystä onnettomuuksien sattuminen ei ollut Pekingissä toivottavaa. EASEL®HorseTraining ja HorseTalk®-pedagogiikka (nimi teinioppilaiden keksimä) saivat neljän vuoden tiukan testin. Kiinalaisen henkilökunnan kanssa opiskelimme yhdessä myös mikä on meissä ihmisissä yhteistä, mikä kulttuurin ja kielen mukanaantuomaa. Ja miten yhteyden rakentaminen ja kommunikaatio toimivat lopulta kovin samanlaisesti ihmisen ja hevosen välillä ja kahden eri kulttuurista tulevan ihmisen välillä, joilla ei ole yhteistä kieltä. 

 

Vuonna 2004 USA:ssa suorittamani EPONA Approved Instructor-koulutus hevosavusteisesta valmennuksesta ja terapiasta jatkoi omaa sosioemotionaalisen oppimisen prosessiani tehokkaasti. Olin ensimmäinen ja ainoa Pohjois-Amerikan ulkopuolinen osallistuja. Nykyisin meitä on vajaa kaksikymmentä Euroopassa. Puhun toisena kielenäni englantia, mutta se ei aina taannut ymmäretyksi tulemista. Opin konkreettisesti mihin vuorovaikutustilanteessa voi omalla 50%:llaan vaikuttaa ja mihin ei. Syntyi myös yksi EASEL®ohjaajien slogan "I understand the words but I am missing the logic". Sen jatkoksi tuli luontevasti toinen yhtä monikäyttöinen  "still confused but hopefully on a higher level".  

 

Vuosi antoi paljon ja sitoi erityisesti hevosavusteisen oppimisen ja terapian kolleegaverkostoon USA:ssa. Olin mukana EFMHA:n eettisen komitean konsulttina 2004 laatimassa edelleen (nyk. Path:issa) käytössä olevia hevosavusteisen mielenterveystyön eettisiä sääntöjä ja sen jälkeen standardikomitean jäsenenä laatimassa alalle standardeja. Työ eettisten kysymysten ja standardien parissa on jatkunut ja tuonut kutsuja luennoimaan aiheesta useammillakin foorumeilla. EASEL®issa eläintyöparien eettinen hoito ja kohtelu niin kotioloissa kuin asiakastyötilanteissa on poisluovuttamaton arvo. Se ei ole ainoastaan eettistä, vaan vaikuttavuuden ja laadun edellytys. Ei ole mahdollista esim. opettaa itsekeskeisesti toisten rajoja rikkovalle nuorelle molemminpuolista kunnioitusta, luottamusta ja hoivaa, jos harjotuskumppanina toimiva hevonen on paikalla pakotettuna ja sidottuna kiinni tai näennäisen vapaana ilman tilaa aidosti kävellä pois. 

 

Kiinassa tutustuimme Virpi Liirus-Mäkelän kanssa ja EASEL®'in teoreettinen viitekehys ja filosofia olivat aktiivisen työstämisen kohteena. Virpi toi EASEL®'iin vahvan ratkaisu- ja voimavarakeskeisen työnohjauksellisen otteen. Hän myös nosti keskiöön ohjaustyölle tärkeän teeman: vastuun, häpeän, syyllisyyden ja armollisuuden välisen dialogin. Vuonna 2005 aloitimme yhdessä tarjoamaan toisille ohjaus- tai terapiatyötä tekeville työpajoja ja ohjaajakoulutusta EASEL®-työmuodosta. 2006 Joensuun yliopiston täydennyskoulutuskeskus tarjosi EASEL-koulutusta osana kognitiivisen käyttäytymisterapian koulutusta, mutta kolmivuotinen koulutuskokonaisuus ei saanut tarpeeksi ilmottautuneita. EASEL®Ohjaajien koulutus jatkui Cavessonin toimesta. 2007 alkoivat Savikossa EASEL®'in seuraavat sovellukset: MysteeriKoulu®-perheohjelmat, SankariMatka®-poikien ja vanhempien vertaisryhmät  sekä lyhytkestoisen kotikoulun periaatteella toiminut SavikkoKoulu.  Sittemmin SankariMatka®-ohjelman tyyppisiä lasten ryhmiä ovat toteuttaneet useammat EASEL®Ohjaajat mm. Pieksämäen kunnan lastensuojelussa (sosiaalityöntekijä-perhetyöntekijä-työpari, useita Pannan Taluttajat - ryhmiä), Paloniemen sairaalan ratsastusterapiayksikössä, ja Hämeenlinnassa koulun tiloissa (SisuSakki-ryhmä). Samaan aikaan kolme vuotta yritysmaailman esimiestehtävistä sapatilla ollut johdon ja esimiesten työnohjaaja ja EASEL®Coach Lauri Lehtiö toi EASEL®'iin esimies- ja yritysvalmennusnäkökulman. Syntyi EASEL®'in sovellus LeadRope®.  

 

Olemme kouluttautuneet jatkuvasti ja niiden anti muokkaa luonnollisesti omaa tapaamme tehdä EASEL®'ia.  Ryhmätyönohjaajakoulutuksen käytyäni Virpi erikoistui lasten ja nuorten mielenterveyteen, minä aloitin perheterapiaopinnot. 2009 ohjaajakoulutukset levisivät ulkomaille luontevana jatkona ulkolaisten asiakkaiden vierailuille Suomessa työpajoissa ja yhteistyölle ulkolaisten kolleegojen kanssa. Belgiassa käynnistyi kolme ryhmää joihin tuli osallistujia myös Ranskasta, Sveitsistä, Norjasta ja Ruotsista. Ruotsissa olin luennoinut kolmen päivän pakettia Östersundin yliopiston psykososiaalisen ratsastusterapian opiskelijoille useampana vuonna. Tänä vuonna Nordanstig-kunta valitsi EASEL®'in yhdeksi avohuollon ostopalvelujen laatukriteeriksi ja järjesti palveluntarjoajille ohjaajakoulutuksen.  EASEL® on myös valittu HPU:n kurssivalikoimaan 2012. 2010 Cavesson voitti Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen (nyk. EduCluster Finland Oy) Tunnetaitovalmennus-koulutuksen kilpailutuksen. Tammikuussa 2012 käynnistyy ensimmäinen työpajamme USA:ssa Dr. Nancy Waite-O'Brienin kanssa, joka on Betty Ford Centerin entinen varajohtaja ja nykyisin apulaisprofessori Prescott yliopistossa, jossa opettaa mm. hevosavusteista psykoterapiaa. Nancyn kanssa olemme pitäneet kaksi työpajaa aiemmin Suomessa.  Vuonna 2011 Suomen Työnohjaajat ry hyväksyi EASEL®-työnohjaajakoulutuksen ja ensimmäiset EASEL®Coachit valmistuivat. EASEL®Ohjaajia kouluttavilla EASEL®Trainereilla on ohjaajakoulutuksen jälkeen työnohjaajakoulutus ja he ovat olleet apukouluttajana yhdessä ohjaajakoulutuksessa. Suunnitteilla on ohjaajakoulutukset 2013 myös Sveitsiin, Ranskaan, Italiaan ja Norjaan. Varmistaaksemme myös jatkossa EASEL®Ohjaajakoulutusten korkean laadun Suomessa ja ulkomailla sekä työmuodon jatkuvan kehitystyön kaikki EASEL® menetelmäkoulutukset edellyttävät EASEL®Trainer-tasoista pääkouluttajaa ja niissä on EASEL Training järjestäjänä yksin tai yhteistyökumppanien kanssa. Lokakuun alusta 2011 EASEL® liiketoiminta on siirtynyt Cavessonin yrityspalveluista EASEL Trainingin Oy:lle.

 

Jokainen niistä lähes sadasta eri alojen ihmissuhdetyön ammattilaisista, jotka ovat vuoden 2005 jälkeen perehtyneet EASEL®-työmuotoon, on kehittänyt EASEL®'ia omaan suuntaansa, eteen ja ylöspäin. Poisluovuttamattomiin periaatteisiin kuuluu, että EASEL® tulee säilyttää niin peruskysymyksiin pohjaavana ja teoreettisesti sekä tutkimuksellisesti perusteltuna työmuotona ja ohjaustyön näkökulmana, että se on sovellettavissa jokaisen omaan työhön, asiakaskuntaan ja ammatilliseen viitekehykseen. EASEL® ohjaajakoulutus antaa vahvan oman kokemuksen, teoriapohjan, työkalut ja prosessikuvauksia, ja ennen kaikkea ohjatun prosessin menetelmän integroimiseksi loogiseksi osaksi omaa muuta ammatillista osaamista. Päättötyöt ovat valtava tietopankki, mutta niiden julkaisemista ryhmien ulkopuolelle rajoittaa se, että oman päättötyön kirjoittaminen on koulutuksen ehkä tärkein osuus. Siinä rakentuu omalle kielelle oma näkemys EASEL®'ista oman työn osana.  Jokainen kurssi on niin kuin uudenvuoden raketti, joka sinkoaa taivaalle saman arvo- ja osaamispohjan omaavat erilaiset tähdet, mutta jokainen tähti vie sitä omaan suuntaansa, oman näköisekseen. Luovasti mutta kovalla ammattitaidolla.