Se kuuluisa johtajan tunneäly on kykyä ajatella ja toimia tarkoituksenmukaisesti paineenkin alla. Sen mahdollistavat tunteiden ja järjen tiedostava ja tunnistava yhdistäminen sekä toisten kunnioittamisen ja vastuuntunnon arvopohja. Kukaan johtaja ei tarvitse coachia kertomaan mitkä numerot on saatava mihinkäkin sarakkeeseen. Sitä varten on hallitus, omistajat, johtoryhmä jne. Konsulttien, mentorien ja valmentajien tehtävä on tarvittaessa toimia palloseinänä ja apuna siinä, miten ne numerot saavutetaan. Sitten on sellaisia hankalampia asioita kuten, että myönteiset johtajapiirteet (esim. oikeudenmukaisuus) ovat yhteydessä työntekijöiden hyvinvointiin (Kinnunen ja Perko 2013). Miten oikeudenmukaisuutta vahvistetaan itsessä, alaisissa, omissa lapsissa…? Miten sitä ”valmennetaan” yritysvalmennuksella? Tai muita ”myönteisiä johtajapiirteitä”?

On osattava johtaa itseään voidakseen johtaa toisia. Se onkin sitten jo toisenlaisen osaamisen omaavan henkilökohtaisen valmentajan hommaa. Parhailla on liike-elämän tuntemusta ja tunnejohtamisen valmentamisen osaaminen, mutta myös ammatillinen ja persoonallinen osaaminen henkilökohtaisen kehittymisen oppaana ja tukijana, aina joskus tarvittaessa hetken terapeuttinakin.

Itsensä johtaminen mielletään usein itsensä sinnikkääksi ohjaamiseksi kohti tavoitteita, vaikka väsyttäisi tai ei huvittaisi. Tavallaan se sitä onkin, mutta määritelmä ei kerro mitään siitä, miten se tehdään. Isomman porukan valmennuksissa asioita sanotetaan ääneen, jaetaan ehkä tutkimustietoakin aiheesta, ja nimetään tavoitteita sekä listataan hyviä askelmerkkejä yleisellä tasolla. Neuvotaan seuraamaan annettua kysymyspatteristoa, kehotetaan kuuntelemaan alaisia jne. Ajatellaan (toivotaan?), että asian nostaminen pöydälle eli ns. pulman tiedostaminen riittää fiksuille aikuisille toivotun kehityksen käynnistymiseen ja askelmerkit kertovat miten homma tehdään.

Mutta jos kyseessä on vaativassa vuorovaikutustyössä vastaan tuleva pulma, se ei olisi pulma, jos sen fiksaaminen olisi helppoa. Helpon pulman olisit jo ratkaissut. Älä siis suostu kokemaan huonoa omaatuntoa, jos ilmiselväkään ohje ei ole helppo !

Otetaan triviaali esimerkki: ajatellaan, että kehotus vaikkapa huolehtia riittävästä unensaannista, jotta aivot toimivat ja tilannetaju ei petä, riittää fiksuille aikuisille muutoksen käynnistämiseksi kohti työkyvyn entistä parempaa ylläpitoa. Kuitenkin, kuten eräs kansainvälisen yrityksen liiketoiminta-alueen johtaja viime viikolla asian ilmaisi, ohje ei paljoa auta, jos sitä en pysty itsestään riippumattomista syistä toteuttamaan. Yksityiselämän realiteeteista johtuen yöunet jäävät keskimäärin viiteen tuntiin. Että se siitä.

Minusta itsensä johtamisessa onkin otsikkotason alla kyse itsetuntemuksen vahvistamisesta ja oman mielen treenaamisesta niin, ettei se suihki autopilotilla ja aikuinen löydä itseään toistuvasti tilanteista, joissa lopputulos harmittaa. Se tarkoittaa esim. em. väsymyksen aiheuttamien ajatushäiriöiden ja ylireagoimisen tunnistamista ja tilanteiden korjaamista heti siinä hetkessä. Se tarkoittaa kykyä tehdä valintoja ja päätöksiä paineenkin alla huomioiden kaikki oleelliset seikat ja vaikutukset. Se tarkoittaa erityisesti omien tunteiden ja impulssien nopean tunnistamisen ja säätelytaitojen kehittämistä. Siinä ei voi ikinä tulla täydelliseksi, mutta riittävä taso on sellainen, jossa tajuaa tilanteen olevan menossa väärään suuntaan ja pystyy tekemään korjausliikkeen. Riittämättömässä tasossa sitä vielä kaivaa tilanteessa kuopan ja ajaa siihen erehtymättömällä varmuudella kahdeksaakymppiä, hätääntyy tai häpeää ja miettii sitten koko illan miten olisi pitänyt toimia. Edistynyt plus – tasolla tosielämän avatar tajuaa ajaneensa kuoppaan ja pystyy korjaamaan tilanteen. Sanoo vaikka samantien: ”anteeks, nyt mä sanoin huonosti.. se mitä tarkoitan on, että…”

Itsensä johtamisen treenaaminen tarkoittaa harjaantumista tekemään vastuullisia valintoja siinä, miten valitsee toimia jossakin tilanteessa, mitä tavoittelee ja miten. Vastuullisiin valintoihin liittyy halu ja kyky harkita omien valintojen ja tekojen vaikutuksia myös toisille. Kun keskittyy toisiin, tekee yleensä parempia valintoja. Ego kun on välttämätön mutta hankalasti ohjattava otus. Meissä kaikissa. Sosiaalinen tilannetaju ja vuorovaikutustaidot toimivat vain, kun ne perustuvat aitoon haluun huomioida toisia.

Sitten ollaankin jo arvojen ja uskomusten alueella. Niiden muokkaaminen on hyvin henkilökohtainen prosessi, sillä ne rakentuvat pitkälle jo lapsuudessa ja vahvistuvat pitkin nuoruusvuosia. Niiden tietoinen uudelleenarviointi aikuisena tarkoittaa väistämättä matkaa itseen ja omaan kokemushistoriaan, toiveisiin, pelkoihin, haluamisiin, huonoon omaantuntoon ym. sellaiseen, joiden kopaseminen puhtaasti bisnesskoutsin kanssa ei ehkä vastaa tarkoitusta. Kyse ei ole terapiasta, kun lähivalmentaja osaa ohjata oikein. Historiansa katsominen on tarpeen vain niiltä osin kuin se vaikuttaa nykyhetkessä. Kokemattomampi valmentaja humpsauttaa helpommin tarpeettoman syvälle, tai hätääntyy ja ”rajaa” sallitut keskustelunaiheet suojatakseen itseään eikä asiakasta.

Itsensä johtamisen treenaamista ei ole mitään syytä vältellä, siltä ei tarvitse suojautua eikä siihen kuulu sinun rajojesi ylittäminen. Päinvastoin, opit tunnistamaan ja asettamaan omat rajasi entistä levollisemmin ja vakuuttavammin. Oikein hyvä kirja arvojen kirkastamisesta ja itsensä johtamisesta on Russ Harrisin kirja Onnellisuusansa.

Mukavia lukuhetkiä laiturinnokassa!

Mari