Ihannetyöntekijä saisi mieluusti olla sisäisesti motivoitunut (hyvistä syistä), sitoutunut työnantajaan ja samalla yrittäjähenkinen, jolla haetaan ilmeisesti lähinnä intoa tehdä enemmän firman hyväksi kun kehdataan tai osataan pyytää. 

Uskon systeemisenä psykoterapeuttina ja työelämävalmentajana siihen, että kaikenlaiset vuorovaikutuksen, toiminnan ja hyvinvoinnin ongelmat on ratkaistava sillä tasolla ja siinä kontektsissa kaikkien niiden ihmisten kanssa, jotka soppaan jotenkin liittyvät. Yksi taso on kuitenkin aina yksilötaso. Organisaatiotason ongelmia ei voi ratkaista yksilötasolla eikä yksilötason ongelmia organisaatiotasolla. Jos joku ei motivoidu, se on lopulta hänestä kiinni. SDT – motivaatioteorian tutkimusten mukaan yksilö motivoituu ympäristössä, jossa hän kokee riittävää ryhmään kuulumisen, osaamisen ja autonomian tunnetta. Syvä sisäinen palo, motivaatio, haasteiden  yli kantavan tahdonvoiman syntyminen vaatii yksilön oman pohdinnan ja valinnan. Pohdintaan voidaan vielä tuupata työpaikalla, mutta valinnan tekee jokainen lopulta itse. Motivaatiota koitetaan tukea kannustimilla ja työpaikkaeduilla, mutta mistä se syntyy tutkijoiden mukaan?

Motivaatiotutkimuksessa puhutaan toimeenpanemisen tahdonvoimasta (volitio). Se liittyy ihmisen omaan sisäiseen haluun toimia aikomuksensa ja tavoitteidensa mukaisesti silloinkin, kun se ei ole “kivaa”, helppoa tai palkitsevaa muuten kuin olemalla “oikein” tai “välttämätöntä” ja mukavampiakin vaihtoehtoja olisi tarjolla. Haasteet lähinnä lisäävät sellaista tahdonvoimaa ja sitoutumista.

Pelkkä järkeily ei tutkijoiden mukaan johda tahdonvoiman syttymiseen, vaan siihen tarvitaan myös vahva tunne. Ensin on innostuminen mahdollisuudesta, innovaatiosta, uudesta tehtävästä tai haasteesta. Tai vahvasta arvopohjasta kumpuava vakaumus, joku sanoisi jossain yhteydessä moraalinen selkäranka. On myös tunnettava olonsa riittävän turvalliseksi ottaakseen vastaan haasteen ja toisaalta haasteen on oltava omassa mielessä teoreettisten onnistumisen mahdollisuuksien rajoissa. -Turvallisuuden tunteen kanssa on ehkä vähän niin ja näin. Moni on leimattu elinaikanaan hulluksi ja arvostettu vasta jälkeenpäin. Esimerkkinä ovat ne aikanaan monen mielestä vähintäinkin erikoiselta tai suorastaan hölmöltä kuulostaneet innovaatiot ja ideat, kuten lentokone, auto Marssiin (nyt siellä on jo useamp), itseajava auto ja nöyhtökaura. Nimenomaan tällä syvän motivaation tasolla ihmiset toteuttavat asioita vastavirtaankin ja vaikka yksin.

Tahdonvoiman syntyminen edellyttää ahdistuksensietokykyä. Se on se, joka meillä kaikilla yleensä aiheuttaa valintoja, joista emme ole tyytyväisiä saati ylpeitä jälkeenpäin. Annetaan periksi, jotta päästään lyhyellä aikavälillä helpommalla alkaen siitä, että lapsi saa pitää puhelimensa yölläkin. Hienosti sanottuna tahdonvoima on sisäisen konfliktin, vastakkaisiin suuntiin vetävien ajatusten ja tunteiden nostattaman ahdistuksen sietämistä ja ratkaisemista omassa mielessä. Joku ”nukkuu yön yli”, toinen vetäytyy miettimään isoja päätöksiä omaan rauhaansa, kolmas pyytää luottohenkilöitä palloseinäksi. Yksi hyvä tapa on pyytää heitä keskustelemaan ääneen ajatuksesta eri puolilta, kunnes tiedät mitä haluat. Työasiat ovat kuitenkin yleensä salassapidon alaisia, jolloin esimies, mentori tai coach tekee asiakkaan kanssa saman kirkastustyön. Kun sisäinen valinta jonkun tavoitteen saavuttamisesta syntyy, syntyy myös tahdonvoima ja sitoutuminen.

Sitten tarvitaan vielä sinnikkyyttä. Me kaikki kunnioitamme ihmisiä, jotka sinnikkäästi tekevät vaikeita asioita muiden hyväksi. Rämpivät aina uudestaan pystyyn ja yrittävät uudestaan. Pitävät rajoista ja periaatteista kiinni päivästä toiseen. Tahdonvoimaa ja sitoutumistaan joutuu siis pitämään yllä. Sinnikkyyttä testataan silloin, kun on kiire muiden hommien kanssa, projekti takkuaa tai muut eivät ehkä vaikuta yhtä sitoutuneilta kuin itse on. Positiivisuus on välttämätöntä, ajoittain jopa yltiöpositiivisuus hyvästä, mutta sinnikkyys ei ole ristiriidassa kriittisen arvioinnin ja muutosjoustavuuden kanssa. Tahdonvoima ja sitoutuminenhan eivät takaa, että maaliin mennään alkuperäisellä suunnitelmalla, vaan että sinne voidaan päästä kierrepalloista huolimatta.

Kiinalaisen itsensä johtamisen metaforassa on valjakko, jossa hevonen kuvaa tunteita, toiveita ja villejä ideoita. Vaunut kuvaavat ihmisen kehoa, jolla silläkin on omat toiveensa (nukutaan vaan vielä vähän lisää). Kuski on mieli, joka saa koko paketin kulkemaan samaan suuntaan halutulla vauhdilla ja turhia mörköjä säikkymättä. Tahto on kuin valjaat, jotka yhdistävät kaiken. Me ”iiseliläiset” ajattelemme, että sparraajan tehtävä on vähän sama kuin modernissa valjakkoajossa maratonvaunujen tarakalla roikkuvalla ”groomilla” eli auttaa kuskia pysymään reitillä ja aikataulussa, tasapainottaa vaunuja käännöksissä ja epätasaisessa maastossa, sekä pidellä hevosia tarvittaessa. Kuski valitsee reitin, vauhdin ja ajolinjat.

Pysykää sinnikkäästi polulla!

T. Mari